Monelle suomalaiselle turhankin tuttu kaamosmasennus tunnetaan kansainvälisesti myös nimellä Seasonal Affective Disorder (SAD). Masennuksen jaksot esiintyvät yleensä samaan aikaan joka vuosi, joka on yleensä talvi, tästä juontaa myös nimitys kausimasennus. Kaksi pääoiretta ovat jatkuvasti huono mieliala ja kiinnostuksen puute jokapäiväistä toimintaa kohtaan. Kaamosmasennuksesta kärsivät huomaavat usein, että oireet kehittyvät lokakuussa ja pahenevat marraskuussa saavuttaakseen huippunsa tammi-helmikuussa.
Talvimasennus, talviblues, kaamosmasennus…rakkaalla lapsella on monta nimeä! Kaikki ne kuvaavat kuitenkin tilaa, jossa talvikuukausina henkilö tuntee energian puutetta ja toivottomuuden tunnetta. Seasonal Affective Disorder (SAD) voi todellakin olla laukaisevana tekijänä masennukselle, mutta myös genetiikka on osallisena samoin kuin hormonaaliset muutokset tai krooninen sairaus. Myös henkiset traumat voivat vaikuttaa masennukseen.
Kaamosmasennuksen ja talven pimeyden aiheuttaman alakulon oireita ovat surullinen olo, huono mieliala ja/tai jatkuva alakulo. Saatat tuntea menettäväsi kiinnostuksen toimintaan, josta saatat nauttia valoisampina vuodenaikoina. Saatat myös kokea muutosta ruokahalussasi ja haluat syödä enemmän, erityisesti lohduttavia ruokia, kuten hiilihydraatteja. Haluat ehkä nukkua enemmän ja aamulla sängystä ylös nouseminen ei houkuttele. Myös energian menetys ja väsymys lisääntyvät tähän vuodenaikaan.
Ihana asia on kuitenkin se, että kaikkia masennuksen oireiden muotoja, mukaan lukien kaamosmasennus (SAD), voidaan lievittää ja paranemista tukea tehokkaasti homeopatialla, joka toimii syvällä tasolla ongelman perimmäisen syyn ratkaisemiseksi. Homeopaattiset lääkeaineet ovat sivuvaikutuksettomia, eivät aiheuta riippuvuutta, ne ovat myös luonnollisia ja turvallisia käytettäväksi kaikissa ikäryhmissä.
Helli mieltäsi hyvää tekevillä ruoilla
Tukeaksesi mielenterveyttäsi, varsinkin mikäli satut kärsimään kaamosmasennuksesta, varmista, että ruokavaliossasi on säännöllisesti hedelmiä ja vihanneksia, erityisesti vihreitä lehtivihanneksia; pinaattia ja parsakaalia. Laadukkaat proteiinit, kuten munat, kala ja liha ovat myös tärkeitä, koska ne sisältävät aminohappoja, jotka voivat auttaa mielialan säätelemisessä. Muista myös sisällyttää ruokavalioosi hyviä rasvoja kuten esimerkiksi voita, gheetä ja oliiviöljyä. Myös kananmunista ja rasvaisesta kalasta saat laadukkaita rasvoja, jotka auttavat pitämään alakuloa loitolla. Suosi luomua ja pyri käyttämään mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa.
Säännöllisen ruokarytmin vaaliminen ja verensokeritason pitäminen tasapainossa voivat auttaa kaamosmasennuksen oireisiin. Juo runsaasti vettä – riittävä nesteytys edistää keskittymistä, lisää energiaa ja voi auttaa ylläpitämään hyvää mielialaa.
Mikäli olet kahvinjuoja, muista pysyä kohtuudessa, jottei kofeiini vaikuta haitallisesti unenlaatuusi. Tutkimuksissa on todettu, että menemällä aikaisemmin nukkumaan ja heräämällä aikaisemmin voit lievittää kaamosmasennuksen oireita. Pyri hyödyntämään luonnonvaloa mahdollisimman paljon – lähde kävelylle luontoon tai jos joudut istumaan valoisan ajan toimistossa, vietä ainakin kahvitauot ikkunan ääressä. Moni kokee myös fyysisen aktiivisuuden helpottavan masennusoireitaan.
Homeopaatin lääkeainevinkit kaamosmasennukseen
Homeopatia voi olla loistava luonnollinen hoito kausiluonteiseen alakuloon lievittäen oireitasi ja ratkaisten terveysongelmiesi juurisyitä. Seuraavassa pieni pintaraapaisu lääkeaineisiin, jotka voivat tuoda helpotusta alakuloiseen oloon.
Arsencium Album on loistava homeopaattinen lääke kaamosmasennukseen, jos sinulla on taipumus olla itsekriittinen, murehdit ja huolehdit helposti kaikesta ja kaikista, terveydestä, perheestäsi, raha-asioista ja niin edelleen. Sinulla voi olla myös perfektionistisia taipumuksia ja olet pikkutarkka, sinun on vaikea rentoutua, jos tavarat eivät ole oikeilla paikoillaan (usein saatatkin jo sohvalle istahdettuasi nousta ylös ja ruveta siivoamaan, jotta voisit sitten rentoutua edes pienen hetken siivottuasi). Asetat tavoitteet helposti korkealle ja sitten sinulla saattaa olla vaikeaa, jos et täytä kaikkia korkeita vaatimuksiasi. Olet helposti myös viluinen ja olo saattaa koko ajan olla ainakin jollain tasolla rauhaton ja hermostunut.
Aurum metallicum on sinulle, joka vajoat lohduttomaan alakuloon talven pimeydessä ja sinusta saattaa tuntua, kuin pilvi ylläsi varjostaisi koko elämääsi. Pahimmillaan saatat kokea, ettei elämä ole elämisen arvoista. Lohtua saatat saada työstä ja/tai uskonnosta ja sinun voi tehdä mieli piiloutua kuuntelemaan surullista musiikkia, siihen saakka, kunnes aurinko vihdoin palaa seuraavana keväänä.
Calcarea carbonicum voi olla todella hyödyllinen homeopaattinen lääke sinulle, jos olet ahkera, luotettava tyyppi, jota työ ja asioista huolehtiminen (tai oikeastaan molemmat!) ahdistavat, etenkin talvikuukausina. Saatat tuntea olosi väsyneeksi, ahdistuneeksi, väsyneeksi ja masentuneeksi. Pidä tämä lääkeaine mielessä myös silloin, jos kärsit alhaisesta energiatasosta ja sinulla on unihäiriöitä. Calcareasta hyötyvät henkilöt rakastavat kotiaan ja kotona olemista, he nauttivat, kun saavat ”sulkeutua kuoreensa”.
Natrum muriaticumin vaikutusalueeseen kuuluu suuri emotionaalisten oireiden kirjo. Erityisesti menetykset, alakuloisuus ja pelko ovat vahvasti edustettuina. Jos sinulle on tyypillistä piilottaa tunteet – erityisesti viha ja suru – sisällesi ja rakennat itsellesi ikään kuin suojamuurin, jonka takana olet turvassa, voisit saada apua natrum muriaticumista. Saatat tuntea itsesi väsyneeksi ja uupuneeksi, mutta sinun on vaikea ottaa vastaan apua ja lohdutusta. Sympatia voi saada sinut tuntemaan olosi jopa vihaiseksi ja ärtyneeksi! Saatat kärsiä myös päänsäryistä, unettomuudesta, toivottomuudesta ja ahdistuneisuudesta. Sinusta voi tuntua, että itku helpottaisi, mutta itkeminen tuntuu silti mahdottomalta.
Ignatia amara on hyvä sinulle, joka olet herkkä ja jolla on taipumus tuntea itsesi surulliseksi ja lohduttomaksi. Useimmiten kuitenkin tukahdutat pettymyksesi tai surusi. Jos alakulosi taustalla tai laukaisevana tekijänä on äskettäin kohdannut menetys, suuri suru tai elämänmuutos, Ignatia saattaa olla sinulle sopiva. Mikäli olet todella herkkä, yliherkkäkin, mielialasi saattavat vaihdella nopeasti, olet tunteellinen ja välillä saattaa tuntua jopa siltä, että surumielisyys on osa persoonaasi, ignatia voi olla sinulle todella hyödyllinen homeopaattinen lääkeaine. Ignatiaa tarvitsevilla on usein lisäksi myös päänsärkyä ja unettomuutta. Kurkussa voi olla palantunne ja kiputuntemukset ovat usein herkistyneet.
Luonnollinen homeopaattinen tukihoito alakuloon voi olla todella hyödyllistä sekä oireidesi että kaamosmasennuksesi taustalla olevien syiden hoidossa. Homeopaattinen tukihoito voi auttaa sinua vähentämään oireitasi luonnollisesti niin, että tunnet olosi rauhallisemmaksi, keskittyneemmäksi ja terveemmäksi. Kun aloitat homeopaattisen hoidon, sinun pitäisi alkaa havaita parannuksia muutaman viikon kuluessa. Ahdistuneisuuden ja alakuloisuuden homeopaattinen hoito kestää yleensä noin 3-6 kuukautta. Hoidon kesto on kuitenkin yksilöllistä ja vaihtelee oireidesi, niiden keston ja vaikeusasteen mukaan.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni!
-Miina


Jätä kommentti